Natalie ♥

 Natalie Floria Vuelma
 ~ Nata
~ 16-vuotias ikuisesti
 
Malli: Pullip Pere Noel
Saapumispäivä: 12.11.2013
Kustomoinnit: For My Doll'sta peruukki, S-obitsu soft bust
 
 
 
 "Elämäni oli oikein helppoa siihen asti, kunnes tutustuin Aleshaan. Sain kaiken mitä halusin ja perheen ainoana lapsena olin vähän hemmoteltukin. Aina sain tahtoni läpi, mutta silti se ei kovettanut minua tai muuttanut minua ihmisenä. Edelleen tunnen, kuten varmasti lähes kaikki muutkin.
Kuten jo sanoin, elämäni muuttui tutustuessani Aleshaan. Muistan ikuisesti, kun hän tuli kouluun syrjäytyneenä ja yksinäisenä. Minusta hän oli kiehtova ja meninkin aika nopeasti puhumaan hänelle. Se taas johti siihen, että meistä tuli erottamattomat.
Tiesin, että Alesha vihasi kaikkia laitoksia ja tunsin, että minun oli pakko auttaa häntä jotenkin. Kun hän oli polttanut nuorisokotinsa ja karannut sieltä, minä onnistuin piilottamaan hänet muutamaksi viikoksi kotini ullakolle. Tiesin, että Aleshan oli pakko lähteä vähintäänkin osavaltiosta, jossa asuimme.
Lopulta tulimme tänne. Tulimme tänne turvaan. Alesha tuli tänne turvaan, minä tulin hänen seurakseen. En vain voinut jättää parasta ystävääni yksin ja halusin auttaa häntä. Perheeni ei aivan samaa mieltä kanssani ollut pois kotimaasta muuttamisessa, mutta lopulta sain taivuteltua heidät.
Nyt vain täytyy toivoa, että me myös pysymme turvassa."
 
Luonne: Natalie on aina ollut todella tyttömäinen ja kaikkien ihailema pikkuprinsessa. Kukaan ei koskaan voisi sanoa vihaavansa Natalieta ja hänen ystävällistä luonnettaan. Aina hän haluaa auttaa muita. Empaattisuus on lähes vallitseva ominaisuus Natalien persoonallisuudessa. Aina hän haluaa parasta toisille ja tyytyisi itse vähempäänkin. Siltikin hän saa itselleen kaiken, mitä vain uskaltaa toivoa.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti